Nopea punaviinimarjamehu


Punaherukat kuuluu mun lempimarjoihin ja olikin ihanaa päästä tänä kesänä poimimaan niitä vuokramökkimme pihapensaista :). Jos jossain tulevaisuudessa mulla on oma piha ja puutarha, tulee siellä ehdottomasti kasvamaan punaherukkaa.



Tämä ohje on tarkoitettu mehulle jota ei säilötä viikkoa pidempään, sillä en ole testannut sen säilyvyyttä. Hunaja on kuitenkin erinomainen säilöntäaine, joten on mahdollista että mehu säilyy pitkäänkin kunhan pullot on putsattu oikeaoppisesti. Tässä hyvä ohje martoilta pullojen pesemiseen.

Tämä ohje sopii siis parhaiten jos herukkasatosi on muutamasta litrasta neljään :).


Vaikka mehua keitettään lyhyt aika, mausta tulee silti todella voimakas. Olen järkeillyt että lyhyt keittoaika myös säilyttää vitamiinit paremmin. Olen juonut mehua sellaisenaan, mutta sitä voi myös jatkaa vedellä jos mehu tuntuu liian kirpeältä.


Punaviinimarjamehu

2l punaviinimarjoja/punaherukoita (varsineen)

1l vettä

1-2dl suomalaista hunajaa


  1. Pese hyvin litran lasipullo (jos aiot kokeilla säilömistä, putsaa pullo tällä ohjeella)

  2. Laita marjat kattilaan (roskia/varsia ei tarvitse siivota pois) ja kaada päälle vesi. Painele survimella marjoja veden alla ja murskaa niitä hieman.

  3. Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti.

  4. Kaada isoreikäisen siivilän läpi ensin, jotta kuoret ja varret jäävät siivilään. Voit vielä siivilöidä uudestaan tiheämmän siivilän läpi jos haluat kirkasta mehua. Harsokankaan läpi siivilöiminen tuottaa kirkkaimman lopputuloksen, mutta valutukseen menee aikaa. Itse siivilöin vain kerran ja mielestäni mehu oli erinomaista :)

  5. Kun olet siivilöinyt mehun lisää hunaja. Lisää ensin 1dl ja maista. Jos mielestäsi mehu kaipaa lisämakeutusta lisää hunajaa lusikallinen kerrallaan.

  6. Pullota mehu mahdollisimman kuumana ja säilytä jäähtyynyt mehu jääkaapissa.

  7. Voit juoda sellaiseen tai lantrata mehua vedellä.

  8. Vinkki! Sekoita mukaan muita marjoja, kuten karviaista, mustaherukkaa tai vadelmaa!





osta omaksesi!

Parantavaruoka kesäherkut e-kirja

Parantavaruoka kesäherkut e-kirja

24,99 €Normaali hinta10,00 €Alehinta

Reseptisuunnitelija, Kokki ja FLT Ravintoneuvoja. Sanna on kiinnostunut erityisesti ruuan parantavista ominaisuuksista, valkosokerittomasta ja vehnättömästä ruuanlaitosta ja kasvisten piilottelusta smoothieihin ja jälkiruokiin :D!

Ota yhteyttä

parantavaruoka @ gmail.com

Sanna Hiltunen

suosituimmat

reseptit

suklaakakku-3.jpg
juurespata-9.jpg

Juurespata linsseillä

Banaani-omenaleipä-10.jpg
puhtibanneri.png
mainosbanneri.jpeg

Maistuisiko jälkiruoka?

viimeisimmät

  • Instagram
  • Facebook
  • Pinterest